Uutiset
Suomen mestaruus Team Fazerin Siniselle puhtaalla purjehduksella
22.8.2009Kohtalaisen navakka 7–8 metriä sekunnissa puhaltanut itätuuli oli Team Fazerin Sinisen kippari Lehtisen mieleen.
”Ollaan päästy harjoittelemaan koko kauden ajan kovissa tuulissa, esimerkiksi MM-kisoissa Italian Garda-järvellä oli kovaa tuulta. Tänään se näkyi (purjehduksessamme)”, Lehtinen kertoi.
Team Fazerin Sininen voitti kolme karsintalähtöä lähes ylivoimaiseen tyyliin. Muista venekunnista ei ollut tänään Audi 49er GP-sarjan ykköstiimin haastajiksi. Finaali noudatti samaa käsikirjoitusta.
”Tiesimme, että venevauhtimme on kova ja manöövereissä pystymme haastamaan muut. Taktiikkana oli saada hyvä lähtö, välttää hankalia paikkoja ja pysyä vapaissa tuulissa. Siinä onnistuimme”, Bask jatkoi.
Lauantain purjehdus oli SM-sarjan toiseksi viimeinen kilpailu. Team Fazerin Sininen on ollut sarjassa omaa luokkaansa ja varmisti näin ollen kultamitalit tiimille jo tänään. Huomenna sunnuntaina ratkaistaan muut mitalit, sillä toisena purjehtii päivä kilpailussa myös toiseksi ajanut Audi 49er (Jonas Warrer/Jyrki Järvi), jolla on eroa kolmantena olevaan Gant 49eriin (Ilmari Kuusi/Heikki Soininen) seitsemän pistettä.
Suomen mestaruus oli Team Fazerin Sinisen kipparille Lauri Lehtiselle toinen perättäinen. Kalle Bask on Suomen mestari kahden vuoden takaa. Tiimi oli silminnähden huojentunut kultamitalien varmistumisesta.
”Tosi hyvä fiilis. Ensimmäinen kausi yhdessä ja voitto tuli”, Lehtinen ja Bask sanoivat yhteen ääneen.
Audi 49er GP-sarjan viimeinen osakilpailu purjehditaan huomenna sunnuntaina Helsingin Kaivopuiston edustalla. Karsintalähdöt alkavat klo 12 ja finaalit klo 14.15 alkaen.
Tulokset
Audi 49er SM-sarja, Helsinki 22.8.2009:
1) Team Fazerin Sininen (Lauri Lehtinen, Kalle Bask), NJK, 2) Audi 49er (Jonas Warrer, Jyrki Järvi), DEN/FIN, 3) Gild/EST-1065 (Tõnis Haavel, Lenart Kivistik), EST
Tulokset kokonaisuudessaan http://www.49er.fi/tulokset.php?gpid=173
Audi 49er SM-sarjan tilanne http://www.49er.fi/tulokset.php



